Anteeksi, että olen.

Se on kummallista, miten jotkut vapaaehtoisesti ryhtyvät ihmisten kynnysmatoiksi. Pyytelevät anteeksi omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Myös minä itse.
On jotenkin helpompaa säästää itseään riidoilta ja sanoa toiselle "Ihan miten vain, ei mulla oo väliä", kuin sanoa oma mielensä peläten toisen suuttumusta tai tuntea se syyllisyys. Samalla antaa itselleen synninpäästö.

Jotain (tai aika paljonkin) tällä on tekemistä omanarvontunnon kanssa. Sitähän sanotaan että itsetunto vaikuttaa elämän jokaisella osa-alueella. Jokaisessa päätöksessä isoista aina pieniin. Itselläni tämä on lähes olematon. Iltaisin saa aina mielessään miettiä, mitä olisikaan halunnut sanoa. Nämä koostuvat pienistä asioista, mutta toisinaan tekisi mieli vain huutaa äänensä käheäksi. Mutta ei, en uskalla. Pelkään leimautumista, enkä halua olla itsekeskeinen paskapää. On niin mahdottoman vaikeaa hyväkysä itsensä.

Jänskää

Tänään on sitten ollut ihan mahdottoman tylsä päivä. Asiakkaita oli niin vähän liikkeellä, että se tarjosi suhteellisen suotuisat ympäristöt ajattelulle. Mikä on suhteellisen vaarallista siinä mielessä, että usein ajattelemalla alan vaikeuttaan elämääni. Mun mielentilat kun muutenkin tuppaa menemään yhtä vuoristorataa pitkin.

Töissä oli siis suht lamauttavaa, ja lisäsin jännitystä menemällä kirjastoon yksin. YKSIN! En ole käyny siellä uudessa paljoa ja se on suht vierasta maaperää. Ja tollaset uudet sosiaaliset tilanteet on mulle tosi jänskiä. :) Ja ne lainausautomaatit vasta jänniä onkin! Pari kertaa testannu ja siis niin kauheella säädöllä et pelkkä ajatuskin jännittää. :)

Lisäksi kävin tuhlailemassa omaisuuttani Wiklundilla ostelemalla kalliita kampaamotuotteita. Eli ostin Wellan latvaöljyn, jota kampaaja on suositellu mun luonnonkiharoille, sekä ostin Osiksen suoristus seerumin. Kelpaa taas suoristella kutreja. :) Kävin myös siellä kenkäosastolla, josta löytys ainaki kahdet suht passelit kengät. Niitä en sit enää raaskinu alkaa osteleen. Seppäläänkään en sitten enää jaksanu kävellä katsomaan, oisko siellä olis ollu mun venäläismekkoani, vaikka suunnitelmissa oli. Et ehkä huomenna. Mukaan myös tartui muumi-vieraskirja, josta aijon tehdä leikekirjan. :)

Huomenna on taas koko ilta aikaa itselle, kun Miehellä on bänditreenit. On niin mukavaa aina välillä olla ihan itsekseen. Piti sillekkin oikeen sitten lähettää viesti ja kehuskella mun kirjastoreissullani. :) Olen sitten niin ilonen et oon löytäny just Miehen rinnalleni. Toisinaan uskallan jopa ajatella onnellisuutta. Mutta vain harvoin.

Ei karhutkaa aina riehu, ne syö välil puolukoita

Tämä on tarina tytöstä (tai naisesta, ihan miten kukakin sen ottaa), joka on useimiten eksyksissä omassa maailmassaan.

Olen jo pidemmän aikaan haaveillut blogin kirjoittamisesta, tai siitä asti kun koukkuunutin itseni näihin. Ajattelin aikaisemmin että mitäs sitä sinne sit oikeesti kirjottaisi ja totesin et tarviikos siinä nyt sitten aina niin paljon syvällistä pohdintaa edes olla. :) Ehkä on parempi vaan mitä vähemmän on.

Aluksi ajattelin, että haluan kirjoittaa suurista tunteista ja syvällistä pohdintaa elämästä ja ihmisistä, mutta valitettavasti elämäni on toisinaan hyvinkin mitään sanomatonta ja pahuksen tasaista. Joten kirjotan sitten kaikesta mahdollisesta. :)

Joten tervetuloa! :)